Välivuosi matkailu

Moni nuori kaipaa opiskelujen välissä hieman hengähdys aikaa, ja päätyy ottamaan välivuoden lukion tai ammattioppilaitoksen, ja korkeakoulutason opintojen välillä. Välivuosi käytetään usein joko matkusteluun, tai töiden tekemiseen, ja tarkoituksena saattaa olla joko tauon saaminen ennen uuden opinto putken aloittamista, tai etäisyyden ottaminen opinnoista tulevaisuuden päätösten helpottamiseksi. Välivuosi tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden uusien kokemusten kartuttamiseksi, ennen kuin varsinaiset työ ja perhe, ja muut aikuisuuden velvoitteet, hankaloittavat esimerkiksi matkustelua.

Välivuosi matkailu

Ulkomailla vietettävän välivuoden viettoon on useita vaihtoehtoja, ja nuori voi valita näistä ne parhaiten budjetille ja omille mieltymyksille sopivimmat. Matka kannattaa suunnitella ennen ulkomaille lähtöä, vaikka suunnitelmia voi aina muuttaa reissussa ollessa, tämä auttaa sen kanssa että matkailijalla on tarvittavat rokotukset, ja mahdollisia viisumeita varten tarvittavat paperit kasassa. Lisäksi kannattaa ottaa hieman selville kaukaisimpien matkakohteiden vuodenajoista, ja milloin niissä kannattaa vierailla. Tämä ei välttämättä tarkoita korkeinta sesonki aikaa, sillä niiden ulkopuolella hinnat ovat usein hieman halvempia, mutta kannattaa ehkä välttää pahimpia hurrikaani ja tulva aikoja.

Matkustus budjetti

Useammalle nuorelle matkailun kohteisiin vaikuttavat budjetti ratkaisut. Matkustukseen tarvittavat varat menevät itse matkakuluihin, kuten lentoihin, junamatkoihin, ja takseihin. Tämän lisäksi rahaa tarvitaan majoitukseen, ruokaan, ja muihin juokseviin kuluihin. Mukaan kannattaa ottaa luottokortti jos vaan mahdollista, sillä tavallinen pankkikortti ei välttämättä käy kaikissa hotelleissa.Pienellä budjetilla, mutta pidemmällä aikataululla liikenteessä olevan kannattaa myös miettiä lentoja hyvissä ajoin, sillä hinnat vaihtelevat kovasti. Halvempana vaihtoehtona voi myös olla epäsuorat lennot joissa matkailija tekee pidemmän välilaskun. Euroopan sisällä on helppoa löytää halpoja lentoja, ja nykypäivänä muutaman päivän pika pyrähdykset ovat myös mahdollisia. Vierailu paikkoja valitessa kannattaa kuitenkin miettiä minkä verran maassa ollessa tulee käytettyä rahaa, esimerkiksi Thaimaa on huomattavasti halvempi matkailijalle kuin vaikkapa Lontoo. Budjetti majoitusta voi etsiä kansainvälisistä nuoriso hostelleista sekä Air BnB sivustolta. Kannattaa kuitenkin katsoa missä majoitus sijaitsee vaikkapa googlemapsin kautta, sillä kaukana julkisista kulkuneuvoista sijaitsevat yöpaikat aiheuttavat lisäkustannuksia taksien muodossa.

Kansainvälisiä kokemuksia töiden kautta

Pidempää matkaa suunnittelevan kannattaa miettiä miten matkailun aikana voisi kattaa tai vähentää kuluja. Vaihtoehtoja löytyy vapaaehtoistöistä, Au Pair paikkoihin, ja lyhytkestoisiin palkkatöihin. Vapaaehtois- ja palkka hommissa käyvät kokevat usein paikallista elämää täysin eri vinkkelistä kuin pelkästään turistina oleskelevat. Vapaaehtoistyöksi lasketaan homma, jonka tekijälle ei makseta siitä palkkaa. Maailmanlaajuisesti nuorisolla on useita mahdollisuuksia tämän tyyppisiin hommiin, ja paikka kannattaa valita omien kiinnostusten mukaisesti, sekä työn, että sijaintimaan mukaan. Osaan vapaaehtoistyö paikoista vaaditaan erikoistaitoja, mutta suurimpaan osaan riittää kiinnostus ja halu tehdä kovasti töitä. Paikat vaihtelevat orgaanisista farmeista, eläinsuojelu järjestöihin, ja yhteisöllisiin projekteihin. Euroopan sisäisistä paikoista kiinnostuneet voivat katsastaa tarjottuja paikkoja esimerkiksi European Volunteering Service, EVS, tietokannasta. EVS vapaaehtois ohjelmiin hyväksytyille ei tule reissusta kovin suuria kuluja, sillä niihin voi hakea Erasmus+ tukea.

Kansainvälisiä kokemuksia töiden kautta

Vapaaehtoisia otetaan myös yksityisiin järjestöihin, esimerkiksi monet ratsastus lomapaikat ottavat nuoria ja aikuisia vapaaehtoisia auttamaan ratsastuksen käytännön järjestelyissä. Osa paikoista vaatii vapaaehtoisia maksamaan reissustaan pienen korvauksen, mutta he saavat paikanpäällä koulutusta, josta saattaa olla hyötyä tulevaisuuden uralla. Lapsiystävälliset reissaajat hakeutuvat usein myös Au Pair töihin, joiden kautta pääsee usein asumaan suurempien kaupunkien lähettyvillä. Au Pair asuu usein lapsiperheessä, ja hänen tehtäviinsä kuuluu lasten hoitoa, ja yleistä talon pyörityksessä auttamista. Heille maksetaan usein pieni taskuraha, ja parhaissa paikoissa nuoresta tuntuu kuin hän olisi osa perhettä. Vaihtoehtona kannattaa pitää mielessä myös kassan korotusta lyhyt kestoisilla palkka töillä. Euroopan unionin sisällä Suomalaisilla on oikeus työskennellä kaikissa maissa, mutta muualle mentäessä kannattaa ottaa selvää työvoima laeista. Yleisimpiä hommia nuorille matkailijoille ovat baari hommat, joten tyhjetessä kannattaa rohkeasti kävellä kivan näköisiin baareihin ansioluettelo kädessä.